EU:n uusi komissio keskittyy politiikkatoimissaan vahvasti turvallisuuteen, ja tämähän sopii Suomelle. EU:n puolustusyhteistyön syventäminen ja kokonaisturvallisuuden vahvistaminen ovat Suomen julkilausuttuja tavoitteita, joiden toteuttamiseen on ryhdytty jo komission ensimmäisten kuukausien aikana. Suomalaiselle turvallisuusosaamiselle on nyt kysyntää, ja Suomi onkin ottanut vahvan roolin kokonaisturvallisuuden puolestapuhujana. 

Von der Leyen II keskittyy turvallisuuteen

Euroopan unionin uusi komissio, Von der Leyen II, astui virkaan joulukuun alussa. Työ alkoi hyvin erilaisissa olosuhteissa kuin edeltäjällään. Linjapuheessaan heinäkuussa 2024 komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen maalasi synkähköä tilannekuvaa: Euroopassa käydään pitkittynyttä sotaa, joka on paitsi horjuttanut turvallisuustilannetta myös haastanut pandemiasta hitaasti toipuvaa taloutta. Siinä missä edellisen komission painopisteet olivat ilmastossa, teknologiassa ja väestörakenteen muutoksissa, ovat ne nyt siirtyneet selkeästi talouteen ja turvallisuuteen. Komissio julkaisi helmikuussa työohjelmansa eli politiikkasuunnitelman vuodelle 2025. Siinä painottuvat odotetusti kilpailukyvyn vahvistaminen, turvallisuuden lisääminen ja sääntelyn keventäminen. 

Puolustukseen liittyviä avauksia tehtiin jo ennen komission virallista virkaanastumista – lokakuussa julkaistiin Euroopan siviili- ja puolustusvalmiuden vahvistamista käsittelevä Niinistön raportti, ja marraskuussa neuvosto ja parlamentti pääsivät sopuun uusista puolustussäännöistä. Komission ensimmäisen sadan päivän aikana tehdyistä puolustuspoliittisista teoista merkittävin on valkoinen kirja. Se esittelee tiekartan EU:n puolustuksen vahvistamiseksi vuoteen 2030 mennessä, vahvistaa Ukrainalle annettavaa tukea sekä ehdottaa puolustussektorin rahoittamiseksi ReArm Europe -rahoitusvälinettä. Kyseinen väline nimettiin tosin myöhemmin uudelleen muotoon Readiness 2030.

Aiemmin puolustuksen saralla varovasti toiminut unioni ottaa nyt merkittäviä harppauksia yhteisen puolustuksen vahvistamiseksi. Toisaalta kovin hyvästä oma-aloitteisuudesta ei ole kyse, vaan pikemminkin pakollisesta reaktiosta Ukrainan sodan jatkumiseen sekä Trumpin Yhdysvaltojen muuttuneeseen politiikkaan, jonka edessä Euroopan tulee ottaa isompaa vastuuta omasta puolustuksestaan. EU:n puolustusratkaisut ovat tähän asti pohjanneet vahvaan yhteistyöhön Naton kanssa. Koska EU:n 27 jäsenvaltiosta peräti 23 on myös Naton jäsenvaltioita, EU:n oman puolustusjärjestelmän rooli on ollut lähinnä täydentävä. Nyt kun Yhdysvaltojen Nato-politiikan tulevaisuus on arvaamattomampaa kuin ennen, on EU:ssa varauduttava omaan puolustukseensa aiempaa itsenäisemmin.

Vastuunkanto omasta turvallisuudesta sopii Suomelle. Komission vahva turvallisuusagenda on linjassa Suomen julkilausuttujen EU-tavoitteiden kanssa. Orpon hallituksen hallitusohjelmassa Suomen EU-politiikan prioriteetiksi on nimetty monia turvallisuuteen liittyviä kärkiä, kuten pyrkimys syventää EU:n puolustusyhteistyötä. Suomi on myös sitoutunut tukemaan Ukrainaa ja edistämään Venäjä-pakotteita nimenomaan eurooppalaisessa rintamassa. Pääministeri Orpokin on peräänkuuluttanut, että ensisijainen keino Ukrainan tukemiseen on EU:n viiteryhmässä, ei yksittäisinä jäsenmaina. Ukrainan tukeminen ja yhteisen puolustuksen syventäminen nähdään niin tärkeänä tavoitteena, että aiemmin nihkeästi yhteisvelkoihin suhtautunut Orpo on kertonut hallituksen kallistuvan puolustuksen yhteisvelkavälineen käyttämiseen.

Suomi on EU:ssa kokonaisturvallisuuden mallioppilas

Valtioneuvosto on laatinut Suomen EU-vaikuttamisstrategian ja määritellyt ennakkovaikuttamisen prioriteetit komission vuoden 2025 työohjelman osalta. Suomen yhtenä EU-vaikuttamisen tavoitteena on nostaa suomalaisen kokonaisturvallisuuden mallin periaatteita eurooppalaiseen turvallisuuskeskusteluun. Osittaisia onnistumisia tästä onkin jo nähtävissä sekä substanssin että henkilövalintojen näkökulmasta. 

Suomalainen kokonaisturvallisuusmalli ja varautumisajattelu saivat lyhyen hetkensä parrasvaloissa, kun presidentti Sauli Niinistö esitti lokakuussa raporttinsa Euroopan siviili- ja puolustusvalmiuden vahvistamisesta. Ulkopoliittisen instituutin Tuomas Iso-Markku ja Niklas Helwig näkevät, että Niinistön valinnassa raportoijaksi on kyse sekä hänen henkilökohtaisesta asemastaan että Suomen maineesta varautumisen mallimaana. Raportti pohjaa Suomen esimerkkiin siitä, että varautuminen koskee kaikenlaisia poikkeustilanteita ja vastuu varautumisesta kuuluu poikkileikkaavasti koko yhteiskunnalle, ei vain viranomaisille.

Vaikka raportti otettiin vastaan tärkeänä keskustelunavauksena EU-tason varautumisesta, se saa kuitenkin Iso-Markulta ja Helwigiltä risuja kunnianhimottomuudesta. Samansuuntaisia puutteita tuodaan esiin myös Sitran kommentissa, jossa raportilta olisi toivottu uudistavampaa otetta status quo -ajattelun sijaan. Niinistön raportissa esitetyille avauksille on kuitenkin annettu painoarvoa: sen yhteiskuntaa läpileikkaavan varautumisen malli näkyy maaliskuussa julkaistussa vamiusunionistrategiassa.

Suomen kannalta hienot henkilönostot jatkuivat myös komissaarien salkkujaossa. Kilpailevista puolueistakin on todettu, että Henna Virkkusen teknologiasta, turvallisuudesta ja demokratiasta vastaavan varapuheenjohtajan salkku on merkittävä. Myös muut Venäjän kanssa rajaa jakavat valtiot saivat painavia komissaarisalkkuja. Viron Kaja Kallaksen nimitystä EU:n ulkosuhteiden korkean edustajan tehtävään voidaan pitää kiitoksena suoralle ja pelkäämättömälle Venäjä-politiikalle. Vaikka komissaarinimitykset ovat samaan aikaan pitkällisen lobbauksen, henkilöpalapelin ja monen muun asian loppusumma, valinnoilla on pystytty korostamaan uuden turvallisuuden ja varautumisen aikakauden alkua ja osoittamaan tukea EU:n ulkorajavaltioille.

Suomalaisten turvallisuusosaamiselle on selkeästi tässä ajassa kysyntää, ja suomalaisia kuunnellaan. Siksi Suomen yhteisen viestin täytyy olla kirkas ja koordinoitu kaikkien EU-vaikuttamiseen osallistuvien tahojen kesken. Suomessa on perinteisesti onnistuttu hallituksen ja eduskunnan välisten kantojen muodostamisessa. Kehityskohteena on kuitenkin ollut erityisesti pyrkimys vaikuttaa ennalta EU:n agendan muodostamiseen kansallisesti strategisilla tavoitteilla ja vaikuttamisen painopisteillä. Vaikka näyttää siltä, että Suomen EU-vaikuttamisen painopisteitä on pystytty tuomaan komission agendalle, vaikuttamista aloitteiden läpimenoon ja toteutukseen on jatkettava.

Suomi on myös ymmärtänyt, että sen on näytettävä esimerkkiä teoillaan, jotta se voi jatkossakin olla vahva kokonaisturvallisuuden puolestapuhuja. Orpon hallitus ilmoitti huhtikuun alussa nostavansa puolustusmäärärahojen tasoa vähintään kolmeen prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2029 mennessä. Vuonna 2014 asetettu tavoite on, että Nato-maat yltäisivät kahteen prosenttiin bruttokansantuotteesta. Nyt on kuitenkin spekuloitu, että tavoitetta oltaisiin nostamassa ainakin kolmeen ja puoleen prosenttiin – joskin Trump on heitellyt ilmoille jopa viittä prosenttia. Hallituksen päätös puolustusmäärärahojen nostosta on reagointia maailman tilanteeseen, mutta myös osoitus liittolaisille EU:ssa ja Natossa siitä, että Suomi on luotettava kumppani ja sanansa mittainen.

Suomi on aiempaa vahvemmin EU:n ulkorajavaltio

Varsinaisten puolustuspanostusten lisäksi komissio vahvistaa sisäistä turvallisuutta ja omia rajojaan. Turvallisuuden vahvistamisen kokonaisuuteen kuuluu myös muuttoliikenteen hallinta, jonka osalta komissio suunnittelee viisivuotista muuttoliike- ja turvapaikkastrategiaa sekä aikoo uudistaa palautuksia koskevaa toimintamallia. Maahanmuuttoa koskevat uudistukset ovat tervetullut osa kokonaisturvallisuusajatteluun, sillä Suomen tavoin moni Venäjän tai Valko-Venäjän kanssa rajaa jakava jäsenvaltio on joutunut välineellistetyn maahantulon kohteeksi. Suomen kannalta on tärkeää, että monta vuotta väännetty maahaanmuuttopaketti huomioi myös välineellistetyn maahantulon tilanteet. Kyseisen ilmiön osalta EU-sääntely on ollut vanhentunutta. 

Orpon hallitus sääti kiistellyn rajaturvallisuuslain vastauksena välineellistettyyn maahanmuuttoon itärajalla. Koska asiantuntijat pitävät rajaturvallisuuslakia EU-oikeuden vastaisena, EU-oikeuden noudattamista valvovan komission suunnalta on haettu ymmärrystä Suomen poikkeukselliselle tilanteelle. Tässä ovat auttaneet pääministeri Orpon ja komission puheenjohtaja von der Leyenin suorat henkilökohtaiset välit. Huhtikuussa 2024 von der Leyen lennätettiinkin katsomaan itärajaa omin silmin. Vierailun voidaan sanoa tuottaneen tulosta, sillä joulukuussa jo ennen komission työohjelman julkaisua tiedotettiin, että Suomen itärajan valvonta saa komissiolta 50 miljoonaa euroa lisärahoitusta.

Nykyisessä turvallisuustilanteessa korostuu, että Suomen itäraja on yhä selvemmin myös EU:n ulkoraja. Rahoituksen lisäksi tätä osoittaa myös EU:n rajaviranomaisen Frontexin läsnäolo itärajalla. Frontexin henkilöstöä saapui Rajavartiolaitoksen avuksi itärajalle melko nopeasti marraskuussa 2023, kun välineellistetyn maahantulon tilanne eskaloitui. Sekä Suomen että EU:n kokonaisedun kannalta on tärkeää, että Suomi saa tarvitsemansa resurssit ja avun EU:n ulkorajan suojelemiseen. On kuitenkin muistettava, että Suomi määrää pääsääntöisesti itse omista rajoistaan, joten ulkoraja-ajattelu ei saa ohittaa Suomen omaa päätösvaltaa.

Hyvään menestykseen ei pidä tuudittautua

Komissio on tehnyt viime kuukausien aikana turvallisuuden alalla laajempia ja kunnianhimoisempia aloitteita kuin koskaan historiansa aikana. Pakko on tässäkin asiassa paras kannustin, eikä aloitteita voida lukea pelkästään komission ansioiksi. Kuten reaktiossa Ukrainan sotaan nähtiin, unioni osaa kyllä olla yhtenäinen ja vakuuttava pakon edessä. Se ei kuitenkaan ole välttämättä aina paras tapa toimia, sillä harkitummat ja laadukkaammat ratkaisut voisivat syntyä ennakoiden eikä aina pelkästään ulkoisiin seikkoihin reagoiden. Komission ja unionin toimintaan tarvittaisiin laajemminkin pitkäjänteisempi tulevaisuusstrategia, jossa herätteitä muutokselle voisi etsiä myös sisältä päin.

Suomen julkilausutut tavoiteet puolustusyhteistyön syventämisestä ja kokonaisturvallisuusajattelun tuomisesta eurooppalaiseen keskusteluun ovat hyvässä vauhdissa. Kokonaisuusturvallisuusmalli vakiintuu osaksi EU-järjestelmää etenkin valmiusunionistrategian myötä. Myös Suomea koskevat henkilövalinnat ovat symbolinen tuen osoitus ulkorajavaltiolle. Momentum on nyt Suomen puolella monesta eri näkökulmasta, mutta on myös pidettävä huolta, ettei hyvään menestykseen tuudittauduta liikaa. Vahvaa ennakkovaikuttamista on jatkettava, jotta suunnitelmat realisoituvat ja niiden sisältöön voidaan olla tyytyväisiä. 

Suomalaisten motiivi EU:n yhteisen puolustusjärjestelmän vahvistamiselle on selvä: lisäämällä EU-puolustusta vahvistetaan myös Suomen turvallisuutta. Toisaalta taustalla on myös monia välillisiä tavoitteita. Esimerkiksi puolustusteollisuuden alalla on Suomella paljon vientipotentiaalia, mikä voi realisoitua, kun turvallisuus on yhä lujemmin Euroopan agendalla. Turvallisuusdiskurssin positiivisena seurauksena on myös Suomen tunnettuuden ja ulkopoliittisen vaikutusvallan lisääntyminen sekä EU-kentillä että yleisemmin kansainvälisillä areenoilla. Toivottavasti Suomi näkee jatkossakin Mar-a-Lagon golfkierroksen kaltaisia pelipaikkoja, joissa se voi osoittaa olevansa kokoaan isompi turvallisuuspelaaja.