Uusiutuvaa energiaa ja puhtaita teknologioita on länsimaissa kaavailtu ratkaisuksi ilmaston lämpenemiseen ja ympäristökriisiin – ongelmiin, jotka juontuvat samojen länsimaiden elämäntavoista ja kulutustottumuksista. Vihreät ratkaisut vaativat resursseja, joita etsitään kuumeisesti eri puolilta maailmaa, myös globaalista etelästä. Artikkelissa tarkastellaan vihreään siirtymään liittyviä kolonialistisia ja sukupuolittuneita rakenteita, joita ilmenee afrikkalaisilla kaivoksilla ja jotka uhkaavat sysätä vihreän siirtymän hinnan globaalin etelän naisten maksettavaksi.

Vihreää siirtymää pidetään aikamme Graalin maljana, ratkaisuna maapalloa vaivaaviin antroposentristisiin ongelmiin. Muiden globaalien toimijoiden tavoin Euroopan unioni (EU) on ottanut vihreän siirtymän omakseen. EU:n tavoitteena on olla ensimmäinen ilmastoneutraali maanosa, minkä vuoksi EU:ssa on luotu vihreä kasvustrategia, European Green Deal (EGD).

EGD:n lisäksi EU:lla on kansainvälisiä infrastruktuurihankkeita ohjaava Global Gateway -strategia, joka vaikuttaa vihreään siirtymään liittyvään yhteistyöhön globaalin etelän maiden kanssa. Strategian yhdeksi pyrkimykseksi on nimetty sen hankkeiden osapuolten yhteisten intressien edistäminen. Ilmastoon ja energiaan liittyviä kaivoshankkeita perustellaan ennen kaikkea sillä, että ne tukevat ilmastonmuutoksen hillitsemiseen ja puhtaaseen energiaan liittyviä investointeja ja luovat taloudellisia mahdollisuuksia matalan ja keskitulotason maissa.

Strategiat kuvastavat, miten kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa ei haluta nähdä esteenä, vaan sitä pidetään hyvinvoinnin moottorina. Vihreä siirtymä kuulostaakin ihmisiä ja ympäristöä erinomaisesti palvelevalta strategialta, eli ei muuta kuin kobolttia kehiin ja akkuja autoihin!

Todellisuudessa akkuja tarvitaan ennen kaikkea puhtaan energian säilömiseen, mutta tarvetta maa-aineille on yhtä kaikki. Tuhannen euron kysymys kuuluu, mistä akkuihin ja muihin vihreisiin teknologioihin tarvittavat raaka-aineet saadaan? Euroopan ja muun globaalin pohjoisen katseet kääntyvät luonnonvaroiltaan rikkaille alueille – niille samoille, joita eurooppalainen kolonialismi on ennenkin kurittanut. 

Perustelut entisten siirtomaavaltioiden kanssa tehtäville projekteille ovat jaloja, mutta taloudellisten mahdollisuuksien ja ilmaston lämpenemisen hillitsemisen lisäksi projekteilla on muitakin seurauksia. Kaikki niistä eivät hivele parempaa maailmaa tavoittelevan eurooppalaisen omaatuntoa. Aidosti kestävä kehitys edellyttää, että vihreän siirtymän tuulten puhaltaessa haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset, kuten globaalin etelän naiset, paitsi huomioidaan, myös päästetään vallan kahvaan.

Vanha valta määrää vihreän siirtymän tahdin

Puhtaaseen teknologiaan perustuva energiajärjestelmä eroaa olennaisesti perinteisestä, fossiilisiin polttoaineisiin nojaavasta järjestelmästä. Vihreän siirtymän myötä metallien ja mineraalien tarve on jo nyt kasvanut merkittävästi viime vuosikymmenen alkuun nähden ja tulee kasvamaan entisestään. EGD on vihreänä kasvustrategiana esimerkki siitä, että kansainväliset toimijat, valtiot ja yritykset ympäri maailman näkevät muutoksessa mahdollisuuden kasvun ja hyvinvoinnin lisäämiseksi erityisesti itselleen ja omille kansalaisilleen.

Valitettavasti Euroopan valtiot ja kaupalliset toimijat sortuvat oman hyvinvointinsa lisäämistä tavoitellessaan ylläpitämään rakenteita, jotka eivät edistä globaalia sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Global Gateway -strategia on esimerkki kestävää kehitystä korostavasta retoriikasta, joka voi kuitenkin käytännössä ylläpitää epätasa-arvoisia rakenteita, jos eri ihmisryhmien asemia ja hankkeiden vaikutuksia ei arvioida perusteellisesti eri näkökulmista.

Olemassa olevat globaalit rakenteet on luotu edistämään vallassa olevien etuja – ja yleensä vallassa olevat ovat eri yhteiskuntien eliitteihin kuuluvia miehiä. Länsimainen tiede ohjaa globaaleja strategioita sekä ylläpitää eurosentrisistä ja patriarkaalisista lähestymistapaa, joka huomioi heikosti alkuperäiskansojen tiedon merkityksen. Siihen perustuvia ratkaisuja ei pidetä uskottavina vaihtoehtoina globaaleja ongelmia ratkottaessa. 

Globaalin etelän maissa vihreän teknologian raaka-aineita louhitaan usein naisten oikeuksien kustannuksella: työehdot ja maanomistus sekä alkuperäiskansojen ja paikallisyhteisöjen asema jäävät globaalin ilmastopolitiikan jalkoihin. Kaivoksilla työskentelevät naiset ovat usein haavoittuvassa asemassa ja heitä syrjitään sekä töissä että päätöksenteossa. Lisäksi kaivoshankkeet kaventavat naisten toimeentulon turvana olevia viljelysmaita ja lisäävät pakkosiirtoja, jotka rikkovat yhteisöjä ja heikentävät sosiaalisia turvaverkkoja.

Kun EGD:n ilmastoneutraaliustavoitteet ja Global Gatewayn infrastruktuurihankkeet ohjaavat kaivostoimintaa, on riski, että tehokas resurssien hankinta asetetaan paikallisväestön oikeuksien edelle. Vihreän siirtymän vaatimien resurssien hankinnassa tulee varmistua sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta, jotta Euroopan historiaa ei tulevaisuudessa tarvitsisi taas kolonialismin vuoksi hävetä.

Kolonialismin perintö elää kaivosteollisuuden sukupuolittuneisuudessa

Kolonialismi on aina luonteeltaan sukupuolittunutta ja eurooppalaisen kolonisaation myötä myös kaivosteollisuus Afrikassa muuttui ja sukupuolittui. Ennen kolonisaatiota naiset osallistuivat miesten tavoin aktiivisesti ja monipuolisesti erilaisiin kaivoksilla suoritettaviin työtehtäviin, mutta 1800-luvun lopun eurooppalaisten siirtomaahallintojen tulo mantereelle muutti tilannetta. Siirtomaahallinnot toivat mukanaan eurooppalaiset sukupuolinormit ja sukupuolittuneet käsitykset siitä, mikä työ on sopivaa millekin sukupuolelle. Ne toivat myös sukupuolitetun lainsäädännön, joka määräsi, että etenkin maan alla tehtävä kaivostyö on naisille liian vaarallista. Tämä työ oli samalla parhaiten palkattua, mikä vahvisti sukupuolten välistä taloudellista eriarvoisuutta. Todellisuudessa naisten “suojeleminen” vaaralliselta työltä on ollut keino kontrolloida naisia ja oikeuttaa heidän heikompi asemansa suhteessa miehiin.

Naisten kotona ja yhteisöissä suorittaman palkattoman työn arvoa ja merkitystä kaivosten toimimiselle ei ole historiassa huomioitu tai arvostettu. Edelleen suurin osa palkattomasta työstä, joka mahdollistaa perheeseen kuuluvien miesten palkkatyön tekemisen, lankeaa naisten vastuulle. Naisten panos kaivosteollisuuden ylläpitämisessä on ollut, ja on edelleen, näkymätöntä. Naisten tekemä palkaton työ on yksi asia, johon EGD:n ja Global Gatewayn kaltaisissa kestävän kehityksen strategioissa tulee kiinnittää erityistä huomiota, jotta lupaukset sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta voivat toteutua.

Naiset käyttävät aikaansa esimerkiksi ruoan valmistamiseen ja siihen liittyvään työhön, kuten viljelyyn, veden hakemiseen, kaupassa käymiseen ja tiskaamiseen. Mitä vaikeammaksi näiden töiden tekeminen tehdään, esimerkiksi valjastamalla viljelysmaata kaivosteollisuuden käyttöön ja pakkosiirtämällä ihmisiä paikkoihin, joissa on huonommat tai erilaiset resurssit, sitä enemmän naisilla kuluu resursseja palkattoman työn tekemiseen. Tämän seurauksena naisten yhteiskunnallinen asema heikkenee suhteessa pelkkää palkkatyötä tekeviin miehiin.

Globaalissa etelässä erityisesti pienimuotoisella kaivostoiminnalla on merkittävä rooli kaivosteollisuuden alalla. Työvoimasta noin kolmasosa on naisia ja he työskentelevät kaivoksilla kaikissa tehtävissä, paitsi niissä, joita tehdään kaivoskuiluissa ja reiluilla markkinoilla. Kaivoksilla tehtävän työn lisäksi he työskentelevät kaivosteollisuutta tukevissa tehtävissä ja myyvät aktiivisesti tarvittavia tavaroita, kuten ruokaa, juomaa ja käsityövälineitä sekä tarjoavat palveluita, kuten kodinhoitoa, seksipalveluita sekä kuljetuspalveluita.

Monissa globaalin etelän valtioissa naisten maaoikeudet ovat edelleen miehiä rajoitetumpia ja heillä on myös muita sosiaalisista normeista ja kotitöistä johtuvia rajoitteita perustaa kaivoksia. Lisäksi naisten on miehiä vaikeampaa saada tarvittavia lupia, rahoitussuunnitelmia ja maantieteellistä dataa. Tämän vuoksi naisten mahdollisuudet hallita omaisuuttaan ovat rajalliset. Koska naisten ei ole mahdollista rahoittaa tai sijoittaa kaivosteollisuuteen tarvittaviin kiinteistöön, kalustoon ja teknologiaan, heidän mahdollisuutensa perustaa virallinen kaivos ovat erittäin rajoitetut.

Kaivosteollisuuden pinttynyt sukupuolittuneisuus kertoo naisten kannalta karua tarinaa syrjinnästä ja heikommista mahdollisuuksista. Naisten asema on miehiä heikompi paitsi työntekijöinä myös yrittäjinä ja kaivosten perustajina.

Naiset kohtaavat kaivoksilla edelleen syrjintää ja väkivaltaa

Historia on jättänyt jälkensä kaivosteollisuuteen, joka on ympäri maailmaa edelleen korostuneen miesvaltainen ja maskuliinisena pidetty ala. Etelä-Afrikassa kaivosteollisuus oli apartheidin aikaan varattu käytännössä ainoastaan miehille. Naiset olivat töissä korkeintaan hallinnollisissa tai terveydellisissä tukitehtävissä ja niissäkin tehtävissä työskentelevät olivat suurimmaksi osaksi valkoisia naisia. 

Edelleen eteläafrikkalaista kaivoskulttuuria määrittää sukupuolittunut solidaarisuus ja ajatus siitä, ettei nainen voi olla kaivostyöläinen eikä kukaan kaivostyöläinen voi olla “feminiininen”. Sukupuolittunut solidaarisuus rakentuu sukupuoleen perustuvien kokemusten kautta ja se on ollut vastauksena erityisesti kaivosteollisuuden maskuliiniselle työkulttuurille, joka marginalisoi naisia. Kaivoksilla sukupuolittunut solidaarisuus toimii sekä naisten selviytymisstrategiana että vastarinnan muotona.

Ghanan maaseudun kultakaivoksilla työskentelevät naiset ovat kertoneet sukupuoleen perustuvasta syrjinnästä. Naisia palkataan ainoastaan matalapalkkaisiin tehtäviin ja heidän palkanmaksunsa on usein myöhässä ja viimesijaista, jos työnantajalla on maksuvaikeuksia. Sen lisäksi, että syrjinnällä on konkreettisia vaikutuksia siitä kertoneiden naisten elämään, se myös luo ja ylläpitää olemassa olevaa käsitystä naisten työn vähempiarvoisuudesta.

Kongon demokraattisessa tasavallassa erityisesti naiset ja lapset ovat kärsineet kaivosten laajentamisen seurauksista, kun yhteisöjä on siirrettyjä pois kodeistaan ilman kunnollista korvausta tai suojelua. Kongon demokraattisessa tasavallassa naiset harjoittavat paljon maanviljelyä ja kaivoksia on monissa tapauksissa perustettu heidän viljelysmailleen, minkä vuoksi heidän on täytynyt etsiä sekä ruokaa että elinkeino muualta. Kaivokset ovat aiheuttaneet myös ympäristön ja veden saastumista. Naisten mukaan saastunut vesi on aiheuttanut heille terveysongelmia ja tulehduksia, jotka keskittyvät erityisesti intiimialueelle. Lisäksi he ovat kertoneet kaivoksilla työskentelevien maan armeijan joukkojen kohdistaneen heihin väkivaltaa, kun he ovat yrittäneet suojella omaisuuttaan tai palata viljelysmailleen sadonkorjuuta varten.

Sosiaalinen oikeudenmukaisuus edellyttää läpinäkyvyyttä ja aitoa mahdollisuutta käyttää valtaa

On selvää, että perusteet vihreälle siirtymälle ovat hyviä ja suureksi osaksi myös ympäristön kannalta vilpittömiä. Vihreän siirtymän ratkaisujen kestävyyttä ei kuitenkaan voida arvioida siiloittain, vaan taloudellisen ja ekologisen näkökulman lisäksi myös sosiaalinen oikeudenmukaisuus on otettava huomioon. 

Täydellistä ratkaisua, joka täyttäisi jokaisen kestävyysnäkökulman intressit sataprosenttisesti, tuskin löytyy. Tiettyjä prioriteetteja on valittava toisten kustannuksella. Valintojen kestävyyttä voidaan kuitenkin lisätä jo sillä, että arvopohjaisista painopistevalinnoista ollaan rehellisiä ja läpinäkyviä. Näin jokaisella on aito mahdollisuus arvioida, ovatko valinnat heidän mielestään oikeudenmukaisia ja perusteltuja. 

Läpinäkyvyyden lisäämiseen auttaisi esimerkiksi eritasoinen yritysvastuuseen liittyvä sääntely, joka edellyttäisi yrityksiä varmistamaan, ettei niiden toimitusketjuissa tapahdu ihmisoikeusloukkauksia. Vähintään yritysten pitäisi sääntelyn velvoittamana kertoa, millaisissa oloissa niiden tuotteet valmistetaan. Sääntelyn olisi hyvä alkaa työpaikkojen sisäisistä ohjeista ja alojen itsesääntelystä, kulkea kansallisen sääntelyn läpi ja päättyä monikansalliseen sääntelyyn ja kansainvälisiin sopimuksiin. Yritysvastuusääntelyyn liittyen EU:ssa ajatus vaikuttaa nykyisin olevan, ettei meidän ei tarvitse olla ainakaan läpinäkyvyyssääntelyn pioneereja. Nähtäväksi jää, miten yritysvastuusääntelyn lieventyminen sopii yhteen EGD:ssä ja Global Gatewayssä julkilausuttujen kestävyysarvojen kanssa.

Vaikka marginalisoidut naiset kärsivät kohtuuttomasti kolonialismista ja ilmastonmuutoksen mukanaan tuomista ongelmista, he eivät ole ainoastaan uhreja, vaan ensisijaisesti aktiivisia toimijoita. Yksi peräänkuulutetuimmista sosiaalista oikeudenmukaisuutta lisäävistä ratkaisuista onkin eri väestöryhmien aito osallistaminen ja kuuleminen päätöksentekoprosesseissa. 

Hankkeista päätettäessä on varmistettava, että myös yhteisöjen naiset ovat antaneet suostumuksensa alkuperäiskansojen ja paikallisyhteisöjen alueille suunniteltuihin hankkeisiin. Naisten osallistumisen merkitystä on korostettu myös vapaan, ennalta annettavan ja tietoon perustuvan suostumuksen (eng. free, prior, and informed consent, FPIC) hankkimisessa. FPIC on kansainvälisesti tunnustettu periaate, joka takaa erityisesti alkuperäiskansoihin kuuluville yhteisöille oikeuden päättää itseään ja maitaan koskevista hankkeista. Se tulisi olla keskeinen periaate kaivostoiminnassa, jossa hankkeilla voi olla merkittäviä vaikutuksia yhteisöjen jokapäiväiseen elämään.

Osallistamista ”radikaalimpi” ratkaisu olisi luovuttaa prosessin johtaminen ja päätösvalta niille, joilla sitä ei perinteisesti ole ollut, kuten globaalin etelän ja alkuperäiskansojen naisille. Aito rakennetason muutos edellyttää, että naisten ja muiden vähemmistöjen edustajien näkemyksillä on oikeasti merkitystä sen sijaan, että heidät otetaan symbolisesti mukaan päätöksentekoon. Jotta vähemmistöjen edustajia ei jyrätä, tulee heitä olla päättävissä elimissä lukumäärällisesti riittävästi ja tuotantoketjujen jokaisella tasolla.

Globaalin etelän maissa on ollut useita onnistuneita projekteja, joissa naisille vahingollisia sukupuolittuneita rakenteita on onnistuttu murentamaan lisäämällä naisten johtajuutta. Naisten oikeuksien toteutumisen lisäksi projektit ovat parantaneet myös yhteisöjen ja ympäristön hyvinvointia.

Aidosti kestävä vihreä siirtymä edellyttää, että valtaa ja tilaa annetaan niille, joilla sitä ei perinteisesti ole ollut. Silloin voimme löytää ratkaisun avaimet, joiden hintana eivät ole globaalin etelän naisten oikeudet.