Auli Leskisen teoksen kieli on upeaa, mutta sisältö jää ontoksi.

Auli Leskisen tuore kirja Talo Andien juurella (WSOY, 2023) sijoittuu aikaan ennen vuotta 2016, jolloin sissijärjestö FARC (Fuerzas Armadas Revolucionarias de Colombia) on juuri luopumassa aseistaan. Teoksessa suomalaistaustainen Kira Kunneli työskentelee kriisiterapeuttina naistentalossa kuvitteellisessa Cumuntan kaupungissa Kolumbiassa. Eräänä päivänä talolle saapuu nainen, jonka pieni poika on kaapattu koulusta. Äiti, kuuluisa tanssijatar nimeltään Serena Cox, on varma, että pojan ovat siepanneet FARCin sissit, sillä se on tavallista alueella. 

Kolumbian tuomioistuimet tutkivat miltei 20 000 alaikäisen käyttöä sotilaina parin viimeisen vuosikymmenen aikana.

Klikkaa twiitataksesi.

Pienen pojan etsintä vie Kiran, naistentalon turvallisuuspäällikön David Schwartzin sekä bolivialaisen kokin Bertolina Dissan matkalle Kolumbian vuoristoon sissien alueelle. Tässä Auli Leskinen, joka on työskennellyt muun muassa Latinalaisen Amerikan kirjeenvaihtajana, on parhaimmillaan kuvaillessaan petettyä maata ja sen unelmia. Joskus kenties kauniina ja kirkkaana siintänyt sosialistinen unelma on muuttunut likaiseksi taisteluksi muun muassa armeijan, puolisotilaallisten joukkojen ja sissien välillä. Kaiken tämän keskellä eniten kärsivät lapset, joita FARC kaappaa lapsisotilaiksi. 

Vaikka kirja ja sen henkilöhahmot ovat fiktiota, voisi tarina olla totta. Koskettavinta on kuvailu Kiran ja Serenan matkasta maan pääkaupunkiin Bogotáan, jossa kaapattujen omaiset lukevat kirjeitä rakkailleen; niille, jotka on siepattu vuorille tai viidakkoon. 

Kirjassa esiintyvä radiokanava Radio Caracol on oikeasti olemassa, ja sen yöllinen ohjelma Las voces del secuestro (vapaasti suomennettuna sieppauksen äänet) lähetti omaisten viestejä vuosikymmenien ajan juontajanaan nyt jo edesmennyt Herbin Hoyos. 

Leskisen tarinassa pienen pojan sieppaus järkyttää paikallisia, mutta samalla se saa terapeutin miettimään itseään ja omaa asemaansa maailmassa. Kira on aiemmin työskennellyt sisällissodasta toipuvassa Liberiassa, nyt maailma on paiskannut hänet Cumuntaan Kolumbian itäosaan. Kira on tajunnut oman  juurettomuutensa, sillä hänen äitinsä on vastikään kuollut Suomessa. Äiti on ollut yksi niistä harvoista asioista, joka on sitonut Kiran vanhaan kotimaahan. Kira ymmärtää, että olisi hänen aikansa alkaa miettiä, kuka oikein onkaan. Myöhemmin Kiran Ranskassa asuva poika Alfa saa tietää yllättäviä asioita Kiran isästä, joka ei koskaan puhunut omista sotakokemuksistaan. 

Kirjan kerronta on rikasta, ja lukija voi miltei tuntea Kolumbian rytmin ja värien kirjon pursuavan tekstistä. Kirjan kuvauksen näkökulma kuitenkin ontuu. Tarinan kerrotaan olevan lapsisotilaista, mutta pienen pojan, Serenan pojan Camilon, tarina on vain tausta aikuisten hädän kuvaukselle. Kirja keskittyy paljon suomalaisen Kiran identiteetin etsintään. 

Kirjan esipuheen mukaan Kolumbian tuomioistuimet tutkivat miltei 20 000 alaikäisen käyttöä sotilaina parin viimeisen vuosikymmenen aikana. Kolumbialla on ollut ja on edelleenkin edessään valtava urakka integroida lapset takaisin yhteiskuntaan. 

Auli Leskinen on parhaimmillaan kuvaillessaan petettyä maata ja sen unelmia

Klikkaa twiitataksesi.

Kiinnostavaa kirjassa on sodan kuvaus. Sota jättää jälkensä itse kuhunkin, vaikka kuluneesta olisi jo sukupolvi. Kira alkaa myös ymmärtää, ettei voi täysin identifioitua kolumbialaisten tuskaan. Häntä suojaa tornitalo vartijoineen ja passi, jolla voi päästä pois. “Ei ole syytä huoleen. Niin kaikki ihmiset sanoivat, kun he halusivat luottaa ja uskoa olevansa turvassa ja että kaikki paha tapahtuisi joillekin toisille. Niin on helppo ajatella, etenkin jos asuu hyvin vartioidussa tornitalossa ja makaa pehmeällä vuoteella kuunnellen asunnon tuulettimen huminaa helteessä. Niin paljon helpompi kuin toisten, jotka elävät lähellä rikkiä ja tulta”, Kira pohtii kirjassa. 

Teoksessa Kira sättii itseään siitä, että maailmanparantajat tunkeutuvat jokaiseen maahan ja puhuvat kehityksen ongelmista, jotka koskettavat joitakuita muita, mutteivat heitä itseään. Ehkä kirjan nerokkuus piileekin siinä, että lukija alkaa miettiä, kuka kertoo ja kenen tarinaa. Näissä suuremmissa tarinoissa pieni Camilo-poika ja muut hänen kaltaisensa jäävät usein jalkoihin. 

Kolumbia siirtyi vuonna 2022 uuteen aikakauteen, kun entisestä vasemmistosissistä Gustavo Petrosta tuli maan presidentti. Petro on pyrkinyt edistämään rauhanneuvotteluja muiden aseellisten ryhmittymien, kuten ELN:n (Ejército de Liberación Nacional) kanssa. Vaikka FARC luopui vuonna 2016 aseista, jäi osa aseellisista ryhmittymistä rauhansopimuksen ulkopuolelle. FARCin tilalle on tullut myös uusia ryhmittymiä. Ehkä totuus on, että siellä, missä on tarpeeksi vaihtoehdottomuutta, on myös niitä, jotka ovat valmiita tarttumaan aseisiin. 

Teksti: Lotta Jokinen
Editointi: Mira Kokko ja Janette Kotivirta 
Kielenhuolto: Hanna Lehto