Kiinan tukema Shanghain yhteistyöjärjestö (SCO) on maailman suurin alueellinen järjestö. Sen vaikutuspiiri ulottuu Turkin ja Kaukasuksen kautta jo Euroopan rajoille. Liki neljännesvuosisadan toiminut SCO onnistuu tasapainottelemaan eripuraisten jäsentensä kanssa – eikä se vedä järjestöltä mattoa alta. Löyhä klubi kertoo pikemminkin Kiinan havitteleman maailmanjärjestyksen luonteesta.

Kun Venäjän presidentti Vladimir Putin, Intian pääministeri Narendra Modi ja Kiinan presidentti Xi Jinping esiintyivät syyskuussa hyväntuulisina kameroiden edessä Kiinan Tianjinissa, huomio kiinnittyi lähinnä johtajien välisiin suhteisiin. Vähemmälle jäi tapaamisen syy – Shanghain yhteistyöjärjestön (SCO) huippukokous. Aikoinaan tehottomaksi “diktaattorien klubiksi” parjattu SCO on sittemmin vakiinnuttanut asemansa Keski-Aasian tärkeimpänä monenvälisenä turvallisuusrakenteena. Nyt sen painoarvo näyttää kasvavan Kiinan panostuksella.

SCO perustettiin vuonna 2001 Kiinan, Venäjän ja kolmen Keski-Aasian maan 1990-luvulla muodostaman Shanghai Five -viisikon jatkoksi. Alkujaan SCO keskittyi rajaturvallisuuteen, mikä näkyy yhä sen toimielimissä: Pekingin sihteeristön lisäksi järjestöllä on vain alueellisen terrorisminvastaisen rakenteen (RATS) päämaja Uzbekistanin Taškentissa. Jäsenmaiden johtajat kokoontuvat kerran vuodessa huippukokoukseen, ja kaikki päätökset tehdään yksimielisesti. SCO:n suuntautumista globaalia etelää kohti enteili jo vuonna 2005 se, että järjestön tarkkailijajäseneksi hakeneen Yhdysvaltojen hakemus hylättiin.

Nykyään SCO:lla on kymmenen pysyvää jäsentä: Kiina, Venäjä, Intia, Iran, Kazakstan, Kirgisia, Pakistan, Tadžikistan, Uzbekistan ja Valko-Venäjä. Lisäksi järjestöllä on yhteensä 17 vuoropuhelukumppania – viimeisimpänä syyskuussa kumppanimaaksi hyväksyttiin Laos. Yhteensä 27 jäsen- ja kumppanimaata kattavat jo noin 40 prosenttia maailman väestöstä ja 30 prosenttia sen bruttokansantuotteesta. Laajeneminen jatkunee tulevaisuudessa, sillä Kiina ilmoitti syyskuussa tukevansa sekä Armenian että Azerbaidžanin liittymistä järjestöön. Turkki on sanonut toistuvasti pyrkivänsä SCO:hon – mikä toisi jäseneksi myös sotilasliitto Naton jäsenmaan, jonka alueella on Yhdysvaltojen ydinaseita.

Ponnahduslauta Kiinan aloitteille

Laajentuneesta jäsenpohjasta huolimatta Venäjä ja Kiina ovat yhä SCO:n keskeiset veturit. Perinteisesti Venäjän on katsottu olevan alueen yhteistyössä vahvoilla poliittis-sotilaallisissa asioissa. Sen kulttuurinen vaikutus on Euraasiassa niin ikään huomattava. Kaksikon välinen voimatasapaino on kuitenkin järjestön olemassaolon aikana kääntynyt huomattavasti Kiinan hyväksi. Kiina on saanut järjestössä enemmän poliittista jalansijaa myös sen jälkeen, kun länsi on diplomaattisesti eristänyt Venäjän sen Ukrainassa aloittaman hyökkäyssodan vuoksi. 

Yksi osoitus muutoksesta valtasuhteissa nähtiin Tianjinissa, kun Xi ilmoitti SCO:n perustavan uuden kehityspankin. Venäjä oli aiemmin vastustanut ajatusta kehityspankista, joka oli ehkä konkreettisin syyskuun huippukokouksen lopputulos. Kiina oli ehdottanut sitä ensimmäisen kerran jo vuonna 2010. Kehityspankki voisi edistää Kiina-vetoista alueellista rahoitusmekanismia, mutta käytännön toteutus jää vielä nähtäväksi. Tianjinissa kuultiin vasta julistus pankin perustamisesta eikä juuri enempää yksityiskohtia. SCO:n sisällä viisari kuitenkin värähti päätöksen myötä taas Kiinan suuntaan.

Xi esitteli Tianjinin huippukokouksessa myös uuden kansainvälistä järjestelmää koskevan aloitteensa. Globaalin hallinnoinnin aloite (全球治理倡议 tai Global Governance Initiative, GGI) on osa laajempaa Yhteisen kohtalon yhteisö -kehystä. China Global South Projectin päätoimittaja Eric Olanderin sanoin Xi toi ilmi sen, mikä oli tähän asti ilmaistu rivien välissä: Kiinan tavoite on rakentaa rinnakkaista kansainvälistä järjestelmää Yhdysvaltojen ja Euroopan dominoimalle järjestykselle. Huomattavaa on myös se, että Kiinan aloite esiteltiin SCO:n kokouksessa eikä YK:n yleiskokousviikolla, jonka Xi jätti poikkeuksellisesti kokonaan väliin.

Epäluuloiset kumppanit

Jäsenmaat järjestävät SCO:n kautta yhteisiä sotilaallisia harjoituksia, joita on pidetty runsaasti myös sen jälkeen, kun Venäjä aloitti hyökkäyssotansa Ukrainassa. Viime vuonna kaikki jäsenmaat kokoontuivat terrorismin vastaiseen harjoitukseen uiguurien autonomisella alueella Xinjiangissa. Harjoituksista huolimatta SCO ei ole Naton kaltainen sotilasliitto, eikä siitä ole näillä näkymin sellaista tulossakaan: Etelä-Kiinan merellä ja Taiwaninsalmella pörhistelevä Kiina tuskin haluaa sitoutua minkään muun valtion puolustukseen. Yksi esimerkki saatiin, kun Yhdysvallat ja Israel kesäkuussa 2025 pommittivat SCO-jäsenmaa Irania – ja turvallisuusjärjestö vain kehotti lausunnossaan osapuolia de-eskalaatioon. 

Ei myöskään tarvitse olla kummoinen ulkopolitiikan analyytikko todetakseen, että SCO:n jäsenmaiden välit vaativat tasapainottelua. Tianjinin huippukokouksen lämmöstä huolimatta SCO:n suurvaltojen Venäjän, Kiinan ja Intian välillä on tunnetusti myös kitkaa, joka tekee yhteistyöstä tasapainottelua. Lisäksi SCO-jäsenmaista Intia ja Pakistan ovat iskeneet toisiaan vastaan sotilaallisesti tämän vuoden puolella. Tasapainoilu näkyi myös Tianjinin huippukokouksen julistuksessa, jossa tuomittiin erikseen terrori-iskut sekä Intian hallinnoimalla Kashmirin alueella että Pakistanissa.

Shanghain yhteistyöjärjestö onkin keskenään löyhä yhteenliittymä, jonka jäseniä ei ole laitettu tekemään jyrkkää valintaa globaalin pohjoisen ja etelän välillä. Esimerkki on Intia, joka ei tue Kiinan Silkkitie-kehityshankkeita ja ylläpitää tiiviitä suhteita “länteen”. Kiistämättä järjestön saavutukset eivät ole toistaiseksi olleet järin konkreettisia. Kuitenkin jo sillä on merkitystä, että SCO onnistuu kokoamaan turvallisuuspainoitteiseen järjestöön maita, joiden välillä on näinkin syviä poliittisia erimielisyyksiä.

Yhteistyön löyhyys voi olla kuitenkin harkittu päätös. Kiinan visio “jälkiamerikkalaisesta” kansainvälisestä järjestelmästä perustuu ennemmin pragmaattisiin kumppanuuksiin kuin tukeviin liittolaisuuksiin. Kiina ei tunnetusti perusta Euroopan unionin kaltaisista liitoista, ja Tianjinin kokouksen puheessaan Xi sanoi vastustavansa muiden asioiden muassa “blokkiajattelua”. Kiinalle mieluisa toisten maiden asioihin puuttumattomuus on myös SCO:n keskeinen periaate.

Tylsä vallankumous

Shanghain yhteistyöjärjestö on ennen kaikkea yksi institutionaalinen työkalu Kiinan visioimassa maailmassa. SCO on esimerkiksi kehittyvien talouksien liittouma BRICSiin verrattuna institutionaalisesti vahvempi – sillä on pysyviä rakenteita ja säännöllinen huippukokous, mutta on taloudelliselta painoarvoltaan vähäisempi. Kiinalle SCO tarjoaa jälleen yhden foorumin, jonka kautta luoda myötämielisiä suhteita lukuisiin kehittyviin talouksiin lännen instituutioiden ulkopuolella – ja vahvistuvista suhteista lienee hyötyä esimerkiksi YK:ssa. 

Kiinan kilpailijoille uhkaavinta on ehkä juuri se, että maolaisen vallankumouksen sijaan Kiina on sitoutunut hyödyntämään tavoitteidensa saavuttamiseksi nykyisiä kansainvälisiä instituutioita. Myös Tianjinin huippukokouksen loppulauselmassa painotetaan, että YK:n ja WTO:n johtamaa maailmanjärjestystä tulee suojella, vaikka jäsenmaiden mielestä YK:ta on uudistettava kehittyvien maiden edustuksen varmistamiseksi. SCO:n näkemys osoittaa YK:n olevan yhä kansainvälisistä instituutioista se, jonka kautta globaali etelä katsoo voivansa vaikuttaa asioihin.

Kiina-vetoisen SCO:n viesti ei periaatteessa herätä vastalauseita Suomessakaan – onhan presidentti Alexander Stubbkin vedonnut globaalin etelän äänten kuuntelemisen puolesta ja esittänyt YK:n turvallisuusneuvoston uudistamista. Kiinan suuri mutta löyhä suunnitelma valaisee länsimaisen kansainvälistä järjestelmää koskevan vision rajat, tai sellaisen täyden puuttumisen. Kiinan lukuisat globaali-sanalla alkavat aloitteet on helppo kuitata lännessä sanahelinänä, mutta toisenlaisen kansainvälisen järjestyksen rakentamiselle on huutava tarve.